perjantai 22. kesäkuuta 2012

Vaihteeksi punaista

Kylmävärjäys krapilla














Koulussa värjättiin keväällä myös krapilla. Otin krapinpalat talteen jatkokäyttöä varten. Tämä punainen tuli ”kylmävärjäyksessä” seuraavanlaisella ohjeella:

1kg(?) kertaalleen keittovärjäyksessä käytettyjä krapinpaloja
175g alunalla esipuretettua villalankaa
Lämpötila pyritään pitämään n. 40 asteessa. Käytännössä se minulla vaihteli 20-50 asteessa. Langat saivat olla liemessä kuukauden päivät. Nostin lämpötilan keskimäärin kerran päivässä 50 asteeseen ja säilytin kattilaa vanhoista routalevyistä tätä tarkoitusta varten rakentamassani styroksilaatikossa, jotta lämpötila säilyisi pidempään. Krapinpalat olivat kangaspussissa, jotta väristä tulisi tasaisempi, eikä langoissa olisi niin paljoa putsaamista.

Oikeapuoleisissa harmaa pohjaväri.











Kokenillin jälkiväri

Tämä kokeilu on viime syksyltä, mutta en ole ehtinyt kirjoittamaan siitä. Unikankareen kokenillivärjäyksessä otin liemen talteen, koska siinä oli vielä paljon väriä jäljellä. Myöhemmin kotona värjäilin sillä jo aikaisemmin värjättyjä keltaisia ja haaleanpunaisia lankoja. Yllätyksekseni sain täydellisen syvänpunaisia lankoja, joissa ei ollut jälkeäkään pinkistä tai fuksiasta. Liemen ph oli neljä, aika hapan siis, vaikka en sitä muuttanut mihinkään suuntaan. Tämä varmasti vaikutti värin punaisuuteen. Harmi etten laittanut liemeen yhtään valkoista vyyhtiä. Olisi ollut kiintoisaa nähdä minkä värinen siitä olisi tullut. 

Näin kauniin punaisen kokenilli antoi aiemmin sipulinkuorilla värjättyyn lankaan.



  










Rakkolevä


















Sotkalla saaristossa purjehtiessani keräsin rannalta talteen rakkolevää ihan mielenkiinnosta. Ohjeessa sanottiin että siitä saisi vaaleapunaista (voi ei!), mutta siinä olisi pitänyt käyttää tinasuolaa mitä minulla ei ole. No vaaleanpunaista ei onneksi tullut vaan kaunis ruskea. Aika lähellä kielosta saatavaa väriä. Voi siis olla että jätän rakkolevät jatkossa rannoille, koska kielosta lähtee huomattavasti vähemmän merellinen tuoksu…

n. 1kg rakkolevää
70g villalankaa
7 g alunaa
Tunnin keittämisen jälkeen siivilöinti ja värjäys tunnin ajan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti