perjantai 27. heinäkuuta 2012

Pietaryrtillä keltaista ja vihreää


Pietaryrtti kukkii juuri kauneimmillaan ja nyt onkin hyvä aika käyttää sitä värjäämiseen. Olen laittanut pataan sekaisin niin varret, lehdet kuin kukatkin. Joidenkin ohjeiden mukaan kukat kannattaisi erotella huolellisesti ja kuivattaa, jolloin niistä saa vielä voimakkaampaa keltaista, mutta en oikeastaan ole varma haluaisinko edes sen voimakkaampaa keltaista kuin mitä koko kasvista olen saanut. En siis viitsisi nähdä vaivaa kukkien erotteluun, kun ilmankin saa todella ärtsyn värin.

Kun tuota kuparivihtrilliä tuli talvella hankittua kokonainen kilo niin ajattelin, että sitä voisi kokeilla muihinkin liemiin kuin lupiiniin, jota varten sitä hankin. Pietaryrtistä tulee jo valmiiksi hieman vihertävään vivahtava kylmä keltainen. Pietaryrtin kanssa kupari ei kuitenkaan antanut kovin kummoista vihreää. Väri näyttää jopa hieman haaleammalta kuin keltainen ja harmaalla pohjalla eroa tuskin huomaa. 

 
400g pietaryrttiä
170g villalankaa
17g alunaa
Kahdessa vasemmanpuoleisessa vyyhdissä pohjavärinä harmaa








 
400g pietaryrttiä
170g villalankaa
17g alunaa
9g kuparivihtrilliä
Kahdessa vasemmanpuoleisessa vyyhdissä pohjavärinä harmaa










Vasemmanpuoleisten resepti:
400g pietaryrttiä
45g silkkilankaa
9g alunaa
5g kuparivihtrilliä
Oikeanpuoleiset muuten samalla reseptillä, mutta ilman kuparia.



Minulla oli 1,6kg pietaryrttiä ja jaoin sen yksinkertaisesti neljään osaan. Ohjeen mukaan pietaryrttiä tarvittaisiin 500g / 100g lankaa, mutta mielestäni tuolla 400g / 170g lankaa sai aikaan jo aika mukavan kirkkaan värin. Silkkilankaan laitan mieluusti paljon vahvemman liemen, jotta väri olisi edes lähellä villan vastaavaa väriä.

Keitin pietaryrttiä tunnin, siivilöin liemen ja annoin jäähtyä 40 asteeseen. Lisäsin alunan ja langat ja nostin lämpötilan 80-90 asteeseen (silkeillä 60-70 astetta). Puolen tunnin värjäämisen jälkeen lisäsin kuparivihtrillin niihin liemiin, joihin sitä laitoin ja pidin värjäyslämpötilan vielä toiset puoli tuntia. Sitten langat saivat jäädä yön yli liemeen jäähtymään. Huuhtelin ne seuraavana päivänä ja liotin etikkavedessä ja miedossa pesuainevedessä.

2 kommenttia:

  1. Kiitos mienkiintoisesta ohjeesta! menee heti kokeiluun....

    VastaaPoista
  2. Ai miten upeita värejä, komeita vihreitä ihan kuparilla.
    Olen ottanut lisäksi nappeja ja kuivattanut, jos joskus myöhemmin (esim.talvella) iskee värjäysinto.

    VastaaPoista